Eeva-Liisa Mannerin runoteos Tämä matka ilmestyi vuonna 1956, ja sitä pidetään suomalaisen modernistisen runouden alkupisteenä. Kokoelma rikkoi monia perinteisen lyriikan konventioita: loppusoinnut, mitta ja muoto saivat väistyä vapaamman ja kokeilevamman ilmaisun tieltä. Runot eivät ainoastaan kuvita maailmaa – ne rakentavat sen uudelleen. Mannerin tapa kirjoittaa on yhtä aikaa abstrakti ja henkilökohtainen; hänen runonsa vievät lukijan matkoille, joilla liikutaan ajan, tietoisuuden ja muistin rajapinnoilla. Kokoelma oli aikanaan rohkea avaus ja synnytti voimakasta keskustelua, mutta vuosikymmenten saatossa se on vakiinnuttanut asemansa yhtenä suomalaisen runouden tärkeimmistä virstanpylväistä.
Tämä matka ei ole vain kokoelma runoja – se on matka itseemme, tietoisuutemme sokkeloihin. Mannerin teksteissä korostuu yksinäisyyden, vierauden ja inhimillisen kaipuun tunne. Hän kirjoittaa hiljaisuuden keskelle, antaa muiston ja hetken kohdata toisensa säkeissä, jotka ovat täynnä pysähtymistä ja pohdintaa. Usein runon puhuja jää ikään kuin leijumaan tilanteiden ja merkitysten väliin, tuoden lukijalle tunteen siitä, ettei kaikkea tarvitse ymmärtää järjellä – joskus kokeminen riittää. Näin Manner avaa tilan, jossa eksistentiaaliset kysymykset voivat olla läsnä ilman pakkoa vastauksista. Runous muuttuu välineeksi käsitellä elämän epävarmuuksia ja olemassaolon haurautta.
Mannerin runokieli Tämä matka -teoksessa on poikkeuksellisen harkittua. Hän ei turvaudu kielelliseen prameuteen, vaan käyttää sanoja tarkasti, kuin kirurgi. Säkeet ovat lyhyitä, mutta painavia, ja niiden välissä olevat tauot ovat lähes yhtä merkityksellisiä kuin sanat itse. Runojen muoto on usein pelkistettyä, mutta niiden tunnelma on monikerroksinen. Mannerin käyttämä kieli avaa uusia ulottuvuuksia lukijan tulkinnalle – se jättää tilaa, hengittää, kuiskaa. Hänen runoutensa ei rakennu iskulauseiden tai korulauseiden varaan, vaan hetkien, tunteiden ja merkitysten kudokseksi, jota ei voi purkaa ilman, että se menettää eheytensä. Tämä tekee lukemisesta hidasta mutta syvästi palkitsevaa.
Tämä matka on kokoelma, jossa yksityinen kokemus laajenee yhteiseksi. Mannerin runoista voi aistia hänen omien elämänkokemustensa jälkiä – sairaus, yksinäisyys, menetykset – mutta ne eivät jää yksilötasolle. Runot resonoivat laajemmin aikansa traumojen ja eksistentiaalisten kriisien kanssa. Toisen maailmansodan jättämä varjo, psykologinen kipu ja sodanjälkeisen ajan hengellinen etsintä heijastuvat säkeisiin, vaikka niitä ei nimeltä mainita. Runot eivät tarjoa suoria vastauksia tai selityksiä, mutta ne luovat tilan, jossa lukija voi kohdata omia tunteitaan. Mannerin teksti toimii kuin hiljainen keskustelu, jossa ei ole pakkoa puhua, mutta jossa ymmärretään.
Tämä matka on runoteos, jonka arvo kasvaa ajan myötä. Se on yksi niistä harvoista kirjoista, jotka muuttuvat lukijansa mukana – jokainen lukukerta avaa uuden näkökulman, uuden kokemuksen. Mannerin vaikutus näkyy monen nykyrunoilijan ilmaisussa, ja hänen tapansa yhdistää filosofinen pohdinta runolliseen ilmaisuun on yhä vertaansa vailla. Teos kuuluu suomalaiseen kirjallisuuden kaanoniin, mutta sen suurin voima ei ole sen asemassa vaan sen kyvyssä koskettaa. Tämä matka on kirja niille, jotka etsivät, pohtivat ja kysyvät. Se ei tarjoa varmuuksia, mutta se tarjoaa seuran niille, jotka kulkevat omaa sisäistä matkaansa. Ja juuri siksi se on edelleen ajankohtainen ja välttämätön.
